Historiikki (Kirjoittanut Jouko Saraniemi)

Yläkemijoen kylätoimikunta perustettiin 24.11.1979. Mukana oli kuusi kylää: Juotasniemi, Pekkala, Tennilä,  Vanttausjärvi, Vanttauskoski ja Viiri. Pekkalasta lähtöisin ollut, nyt jo edesmennyt Esko Ollila, joka toimi sittemmin 1980-luvulla mm Suomen pankissa ja ministerinä, oli mukana kokouksessa todeten sen olleen sydäntä lämmittävä, sillä hän sanoi tunteneensa surua kylien näivettymisestä, mutta arveli nyt ilmapiirin muuttuneen. Pian kokouksen jälkeen heräsi ajatus kotiseutujuhlasta ja Vanttausjärven muikkufestivaalit sai alkunsa. Kaikki kylät olivat yksissä tuumin mukana sen järjestelyissä.

Muikkujuhlan synnyn taustalla oli se, että vuonna 1970 alkanut Vanttausjärven säännöstely oli romahduttanut ennen niin runsaan muikkukannan. Sitä päivittelivät sanotun kokouksen mentyä Vanttauskoskella Kuuselan kaupan edustalla toisensa tavanneet kylätoimikunnan ensimmäinen puheenjohtaja Timo Kuusela, Mikko Kuusela ja  Asseri Koskiniemi. Miesten praatit johtivat siihen, että Asseri ehdotti: Eiköhän laiteta muikkufestivaalit pystyyn. Siitä ei kauan nokka tohissut, kun Timo Kuusela tarttui asiaan ja laati festivaalisuunnitelman ja teki tapahtumaesitteen, joka jaettiin seudun asukkaille. Timon kertoman mukaan Asserin kanssa sovittiin käydä porukalla nuottaamassa. Nuotta saatiin lainaan Arvi Kuuselalta. Arvo Ollosen mökin seutuvilta apaja antoi noin 50 kg muikkuja. Juhlapaikaksi sopivin oli koulun ranta, jossa muikut paistettiin yleisölle. Paikka oli silloin aivan luonnontilainen hiekkaranta, jonne kuljettiin pitkin jyrkkää rinnettä laskeutuvaa kinttupolkua. Aiemmin rinteessä oli sijainnut hyppyrimäki. Ensimmäiset muikkufestivaalit pidettiin lauantai-iltana 5.7.1980. Kävijöitä oli noin 150.

Järjestäjät olivat tyytyväisiä, sillä yleisöpalaute oli hyvä. Ja niin päätettiin parantaa tahtia. Asseri oli tuolloin puolustusministeriön rakennustöissä ja sai vuoden 1981 juhliin lennostolta lainaan tanssilavaksi soveltuvan levyalustan. Tapahtumasta tuli kaksipäiväinen ja ajoitettiin heinäkuun alun viikonloppuun. Se kannatti. Kävijämäärä kymmenkertaistui, sillä pääsymaksun ostaneita aikuisia oli 1200 ja ilmaiseksi päässeet lapset siihen päälle. On arvioitu, että alkuvuosina kävijöistä jopa runsas 300 oli Ruotsissa asuvia seudun entisiä asukkaita, joita juhlaan houkutti mahdollisuus tavata vanhoja ystäviä.

Syksyllä 1981 tehtiin Rovaniemen maalaiskunnalle hakemus koulun ranta-alueen vuokraamisesta – ei kylätoimikunnalle, joka ei ollut juridinen henkilö, vaan Vanttausjärven kalamiehet ry:lle. Hakemus hyväksyttiin, ja juhlapaikan rakentaminen saattoi alkaa. Kesän 1982 alussa rakennettiin tie rantaan ja talkooporukka teki tanssilavan Asserin lennostolta hankkimista lentokoneitten suojalevyistä. Lisäksi tehtiin muut rakennukset ja rakennelmat.  Vuonna 1982 juhlan suosio vain kasvoi: lippuja myytiin yli 2000. Juhlapuhujat olivat maan silloista korkeinta poliittista johtoa: sisäministeri Mikko Jokela ja opetusministeri Kalevi Kivistö. Siihen pyrittiin vastakin. Ja niin joka vuosi festivaalien juhlapuhujiksi onnistuttiin saamaan eturivin politiikkoja. Vuonna 1984 puhui kansanedustaja Esko Juhani Tennilä , 1985 Muurolan tytär Hannelle Pokka ja 1986 Pekkalan oma poika ministeri Esko Ollila. Kansanedustaja Aimo Ajo hankittiin puhujaksi 1990 ja Heidi Hautala 1992. Eräänä kesänä menneitä muisteli entinen kansanedustaja Eino Sääskilahti, joka oli kotoisin Vanttauskoskelta.

Suuren yleisömäärän ruokkimiseksi tarvittiin satoja kiloja muikkuja. Se tiesi muikun nuottaajille kiireisiä kesäiltoja. Kalat piti käydä pyytämässä huonoa metsäautotietä kulkien Herajärvestä, sillä Vanttausjärvestä muikut olivat kadonneet säännöstelyn vuoksi lähes yhdettömiin. Esimerkiksi vuonna 1983 Heralta nostettiin juhlia varten 500 kg muikkuja. Vuosittain kalan tulo vaihteli. Vuonna 1989 kala oli lujan takana: 300 kg muikkuja vaati 50 nuotanvetokertaa. Näytösnuottausten saalis oli yleensä niukka, jopa kalaton, poikkeuksena vuosi 1982, jolloin nuotanperästä löytyi saavillinen, noin 30 kg muikkuja ja jokunen siika.

Voi kuvitella, mikä työ satojen muikkukilojen perkuussa sitten pyynnin jälkeen on ollut, ja sitä se on yhäkin. Mutta erityisesti hatun noston arvoinen on ollut naisväen uurastus muikkujen valmistamiseksi ruuaksi paistaen ja keittäen. Kun keskikokoisia muikkuja menee noin 40 kappaletta kiloon, sadan kilon paistamiseksi on käpälöitävä 4 000 hopeakylkeä. Voi sitä kuumuutta ja rasvan käryä - olletikin, jos vielä helle sattui. Kertoneeko ajan asenteista se, että talkootyötä tekevistä naisista ei kuvia ole tämän kirjoittajan eteen sattunut yhtä enempää.

Vuoteen 1985 saakka juhlittiin taivasalla säiden armoilla. Lämpö ja aurinko houkutti kävijöitä, koleus ja sade karkotti. Vuosi 1984 muistetaan kehnosta säästä. Pahempaankin tottunutta juhlapuhujaa, kirjailija Annikki Kariniemeä se ei säikyttänyt. Ei liioin myöskään maakunnan historiasta esitelmöinyttä Erkki Saraniemeä. Sääriskistä piti päästä. Kuin ennalta aavistaen seuraavan vuoden  juhlaviikonlopun kovat sateet tehtiin syksyllä 1985  päätös lavan kattamisesta ja keittiön ja muiden tilojen rakentamisesta saman katon alle. Kustannusarvio oli 82 000 mk. Kylätoimikunnan puheenjohtaja Paavo Vaarala, joka toimi tehtävässään vuodet 1983–1989, teki avustushakemuksen Rovaniemen maalaiskunnalle. Hanke valmistui talkoolaisten ahertamana siihen, kun koko viikonlopun kestävä muikkurieha 4.7.1986 käynnistyi. Enää ei tarvinnut varata tanssikengiksi kumisaappaita eikä juhla-asuksi sadetakkia. Liekö parantuneet olosuhteet ja nuorison toiveet tehneet sen, että vuonna 1986 festivaalien kestoa pidennettiin ja aloitettiin ohjelma ensi kerran jo perjantai-iltana nuorisodiscolla. Iso edistysaskel oli vuonna 1987 toteutettu lavan sähköistäminen. Kun päästiin vuoteen 1989, Paavo Vaarala saattoi todeta kunnalta saadun yhdeksän vuoden aikana avustusta 20 000 mk ja lisäksi työvoimaa käyttöön. Tuona kesänä hommiin osallistuivat myös Vanttausjärvellä pidetyn kansainvälisen työleirin 11 nuorta USA:sta ja Euroopasta, ja niin koululle nousevaan jyrkkään rinteeseen saatiin tehtyä rappuset. Ainakin kerran myös armeija tarjosi työapua: vuonna 1988  oli 10 varusmiestä mukana valmistelupuuhissa.

Muikkufestivaaleja pidettiin vuosina 1980–1998 kaikkiaan 18 kertaa. Joka vuosi ohjelmaan sisältyi perinteiden vaalintaa ja menneiden aikojen muistelua, korkeatasoisia puhujia, monenlaista viihdykettä, kilpailuja, näytöksiä ja tietysti musiikkia. Muikkutytön valinta oli vakionumerona koko ajan. Oli harvinaisempiakin esiintyjiä: Vuonna 1992 kansantanssiryhmä Olenogorskista Muurmanskin alueelta ja Jaap Kleveringin kansainvälinen tanssiryhmä, joka esitti muikun inspiroiman tanssin. Päiväohjelman päätti aina nuottausnäytös. Ja lopuksi tietysti tanssittiin. Arto Inkeröisen Kemijoki Humppa oli yhtyeistä ensimmäinen. Paikka kehittyi vuosivuodelta isäntien ja emäntien yhteisen uurastuksen ansiosta.

Lähestyttäessä 1980-loppua juhlat alkoivat sujua rutiinilla totuttua ohjelmarunkoa vähin varioiden, mutta yleisömäärä ei enää yltänyt alun huippulukuihin. Silti vielä 1991 myytiin lauantaina yli 900 lippua ja perjantai-illan diskossa kävi 143 nuorta. Kävijöiden väheneminen sai pohtimaan oluen myyntiä, mutta vuonna 1992 se jäi. Olutta oli tarjolla vasta viimeisellä kerralla vuonna 1998. Juhlapuhujia oli muitakin kuin maan hallituksen tai eduskunnan jäseniä, joita heitäkään ei ainakaan alkuvaiheessa tarvinnut maanitella. Puhujia löytyi omastakin takaa. Vuosina 1987–1988 puhui Hemmo Koskiniemi. Ensi kerralla aiheena oli ydinaseeton Pohjola, minkä varmistamiseksi hänestä oli parempi työllistää nuorisoa puolustusvoimien sijasta luonnonsuojelussa ja -hoidossa. Seuraavana vuonna teemana oli kylien elinvoimaisuuden edistäminen.  Vuonna 1991 puhujana oli kylätoimikunnan puheenjohtajana vuonna 1990 aloittanut Pekka Lehto.

Yläkemijoen kylätoimikunnan järjestämät Muikkufestivaalit pidettiin viimeisen kerran vuonna 1998. Pitkään toimineet alkuperäiset vastuunkantajat ja silloiset nuotanvetäjät väsyivät ja väistyivät. Ehkä aikakin oli muuttunut ja kylät entisestään hiljenneet. Rantalava alkoi hiljalleen ränsistyä ja sitä vauhditti ilkivalta. Ikkunoita rikottiin. Kun paikan omistaja Vanttausjärven kala- ja erämiehetkään eivät paikkaa mihinkään tarvinneet, hunninko jatkui ja paheni. Lavan ahkerin käyttäjäryhmä oli 25 vuoden ajan porot, jotka pitivät paikkaa räkkäsuojanaan.

Tämä meno jatkui vuoteen 2019, jolloin alueen asukkaiden piirissä virisi uusi innostus seudun yhteisöllisyydelle tärkeän muikkujuhlaperinteen elvyttämiseksi. Ruotsissa yrittäjänä toiminut, eläkkeelle jäänyt  ja kotikylässään syntymäkodissaan paljon aikaa viettävä Paavo Koivuranta oli nyt alulle panijana. Uuteen alkuun kannusti myös tehtyjen istutusten ansiosta tapahtunut muikun paluu Vanttausjärveen. Sisävesiemme tärkein saaliskala ansaitsi taas juhlansa, mutta vielä enemmän kotiseutumme ja sen kansa.

Tapahtuman järjestämistä varten perustettiin 26.7. 2019 Vanttausjärven muikkufestivaali yhdistys, jonka ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Paavo Koivuranta. Tiina Meriläinen-Koukkula siirtyi johtoon 2023.

Ennen kuin Muikkufestivaalit 2.0 voitiin järjestää tarvittiin mittava määrä talkootunteja lavan kunnostustöihin. Lopputulos oli hyvä ja antoi aiheen ristiä juhlapaikka Muikkupaviljongiksi. Koronaepidemian vuoksi Muikkufestivaalien uusi tuleminen siirtyi kesään 2022. Jo ensi kerta satoine vieraineen osoitti, että luonnonkaunis Vanttausjärvi ja tanssit rantalavalla kesäyön auringon kajossa läikähtelevän veden äärellä on yhä säilyttänyt vetovoimansa. Niin myös järven maukas muikku.